Tuletko sinä?

Agilityn MM-kisat 2026

22.09. - 27.09.2026 Gatorade Center

Agilityn maailmanmestaruuskilpailut järjestetään Turun Gatorade Centerissä 22.–27. syyskuuta 2026. Tapahtuman odotetaan kokoavan syyskuiseen kaupunkiin jopa 600 koirakkoa taustajoukkoineen ja kannattajineen yli 40 maasta.

Vuonna 2026 tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun agility on rantautunut Suomeen sekä 20 vuotta Suomen Agilityliiton perustamisesta. Turussa 2026 järjestettävät agilityn MM-kilpailut toimivat eräänlaisena huipentumana kyseiselle juhlavuodelle. Laji on ottanut kuluneiden vuosien aikana tärkeitä kehitysaskeleita osana urheiluyhteisöä.

– Se, että agilityn maailmanmestaruuskilpailut ovat areena-kokoluokan tapahtumia, kertoo agilityn valtavasta suosiosta. Eläinten kanssa urheiluun panostetaan valtavasti, mikä tarjoaa huikeita mahdollisuuksia myös tapahtumatoiminnan näkökulmasta, Turun kaupungin tapahtumajohtaja Antti Kirkkola kertoo.

Agilityn MM-kilpailut järjestettiin Suomessa viimeksi vuonna 2019, silloinkin Turun Gatorade Centerissä. Vuoden 2026 MM-kilpailujen projektipäällikkö Yrjö Kokkonen toteaa tulevan kilpailutapahtuman järjestelyiden olevan hyvässä vauhdissa. Järjestelyitä helpottaa entuudestaan tuttu tapahtumapaikka sekä vahva kilpailuorganisaatio, jossa on mukana arvokasta kokemusta myös edellisistä Suomessa järjestetyistä MM-kilpailuista. Muun muassa Kokkonen itse toimi myös vuoden 2019 tapahtumassa projektipäällikkönä.

– Vuoden 2019 kilpailut yllättivät positiivisesti sekä kävijöiden että TV-katsojien määrässä, joten meillä on hyvä syy odottaa entistä suurempaa määrää katsojia eri kanaviin. Paikan päällä koettu tapahtuma on kuitenkin paras elämys, Kokkonen tuumaa.

Suomi on pysytellyt johdonmukaisesti läpi lajihistoriansa yhtenä agilityn kärkimaista. Vuoden 2023 Tsekin MM-kilpailuista Suomi ei saanut mitaleja kotiin tuomisiksi, mutta suomalaisten koirakoiden taso on kova ja mitaleita on odotettavissa jälleen tämän vuoden lokakuussa Belgiassa käytävistä MM-kilpailuista. Suomen maajoukkueen kokoonpano Belgian MM-kilpailuihin selviää huhtikuun lopussa toisen maajoukkuekarsintakilpailun jälkeen.

Artukaistentie 8, 20210 Turku, puh. 029 323 1922

Tietosuojaseloste